Pesäpallon historiaa

Tempauksen historiaa/pesäpallo



Pesäpalloa harrastettiin Tyrnävällä jo 1920-luvulla suojeluskunnan ja muiden yhdistysten toimintamuotona.  Tempauksessa pesäpallo on noussut  miesten osalta jo 1940-luvulta  ja  naisten osalta 1980-luvulta lähtien toiminnan tärkeäksi painopistealueeksi. Miesjoukkue pelasi suomensarjassa jo 1950-luvulla, mutta joukkue hajosi 1960-luvun alussa.  Sen jälkeen Ossi Kaupin toimesta koottiin junioreista uusia voimia. Uusi miesjoukkue nousi 1972 suomensarjaan pysyen siinä muutaman vuoden, mutta putosi maakuntasarjaan 1976. Paluu suomensarjaan onnistui 1980 seitsemäksi vuodeksi.  Sen jälkeen toiminta on vaihdellut, välillä on pelattu suomensarjaa, välillä joukkuetta ei ole saatu koottua lainkaan.   

Kaudella 2008 miesjoukkue saatiin muutaman vuoden tauon jälkeen kokoon ja se sijoittui maakuntasarjassa kolmanneksi. Muutamana vuotena sen jälkeen miehet nousivat suomensarjaan kauden päätteeksi, mutta eivät ottaneet paikkaa vastaan vaan jatkoivat maakuntasarjassa. Tulevana kautena näemme kuitenkin pitkästä aikaa Tyrnävän Tempauksen miehet suomensarjassa, kun viime kauden maakuntasarjan joukkue sai paikan suomensarjasta.

Naisissa ylin sarjataso on Ykköspesis, jonne Tyrnävän Tempauksen naiset nousi kauden 2016 päätteeksi. Ykköspesiksen lisäksi Tyrnävän Tempauksella on edustusta naisissa myös suomensarjassa, jonne maakuntasarjan ykkösjoukkue nousi kauden 2019 päätteeksi.

Tunnetuin tempauslainen miespesäpalloilija on Pentti Lipponen. Hän on kuusinkertainen Itä-Länsi-pelaaja ja voitti lyöjäkuninkuuden Imatran Pallo-Veikkojen joukkueessa  v. 1986.

Naisten pesäpallo alkoi harrastusluontoisena vuonna 1984 ja seuraavana vuonna joukkue pelasi piirisarjaa. Sen jälkeen kehitys oli nopeaa, sillä jo vuonna 1994 noustiin ykkössarjaan ja vuonna 2000 supersarjaan, jossa naiset pelasivat kauteen 2009 saakka.  Naisjoukkue voitti supersarjassa hopeamitalin vuonna 2003.  Tempauksen riveissä on pelannut vuosien varrella  useita nykyisiä huippupelaajia mm. Kaisa Salmela,  Marjukka Urpelainen, Paula Saloranta, Salla Risku ja Tanja Vehniäinen.

Tempaus on tunnettu kasvattajaseura, josta on noussut pelaajia ylimpiin sarjoihin. Tulevalla kaudella Tempauksen kasvateista naisten superissa pelaavat Essi Kylli (Lapuan virkiä), Maria Kaakinen (Kempeleen Kiri) ja Emmi Hannuniemi (Siipettäret). Pelinjohdon puolella nähdään menestyksekkään pelaajauran vastikään lopettanut Sarita Heikkinen, joka toimii tulevalla kaudella Lappeenrannan pesäysien viuhkassa.

Myös juniorityö on ollut tuloksellista. V. 1977 Tempauksen E-pojat voittivat SM-pronssimitalin. B-pojat voittivat hopeaa v.1983 ja B-tytöt pronssia v. 2004.

Juniorijoukkueita on nykyvuosina ollut 8-10 vuosittain ja lisenssipelajia seurassa n. 120.  Myös pesiskoulutoiminta seurassa on vilkasta


Lähde: ”Merestä noussut maa, Tyrnävän historia 1800-2000”

                                            (Kyllikki Matinolli, Martti Asunmaa)